TRANSLATE

maanantai 23. joulukuuta 2013

Uuden median periaatteet

Uudella medialla on numeerinen muoto. Se perustuu perinteisiin medioihin, mutta koostuu matemaattisesta digitaalisesta koodista.

  1. Mediaelementtejä voidaan siis esittää matemaattisin käsittein. Digitaalinen valokuva on siis matemaattinen lauseke. (Manovich 2001 s. 27).
  2.  Mediaobjektia voidaan käsitellä algoritmeinä. Valokuvista voidaan automaattisesti poistaa esimerkiksi kohinaa, lisätä sen terävyyttä, muuttaa mittasuhteita ja sävyjä. Mediasta tulee siis ohjelmoitavaa.

Numeerinen pohja

Jotta mediaobjekteja voidaan käsitellä numeerisesti, ne täytyy joko luoda tietokoneella suoraan digitaaliseen muotoon, tai digitalisoida. Analogiset mediat kuten äänitteet ja valokuvat digitalisoidaan ottamalla niistä näytteitä tityin yleensä säännöllisin välein (sampling rate). Valokuva jaetaan säännöllisiin osiin eli  pikseleihin. Mitä tarkempana kuva halutaan esittää, sitä pienepiin osiin kuva pitää jakaa. Tällöin puhutaan kuvan resoluutiosta. Tämän jälkeen kukin osa saa  annetaan numeerinen arvo (quantification). Esimerkiksi mustavalko kuva saa pikselin arvoksi 0-255 riippuen harmaasävystä. Tällöin käytetään  8 bittiä, joka riittää ihmis silmän näkemien sävyjen esittämiseen.

Digitaalikameroiden näytteenotto on lineaarista. Ihmissilmä erottaa kuitenkin parhaiten keskiharmaat sävyt. Kuvankäsittelyssä voidaan tummien ja vaaleiden sävyjen erottuvuutta parantaa muuttamalla niiden sävyalueita keskiharmaan suuntaan. Valokuvafilmeissä ihmissilmän erottelukyky on huomioitu. Digitaalisissa kameroissa sitä voidaan jäljitellä kameran ohjelman avulla. Mitä enemmän bittejä on käytettävissä sitä enemmän sävyjä voidaan esittää.  Onko siitä hyötyä, että digitaalisen valokuva voi sisältää enemmän informaatiota kuin käyttäjä pystyy näkemään?

Digitalisoinnissa pyritään ekonomisuuteen. Datan määrä kasvaa kuvan resoluution ja bittimäärän kasvaessa. Tästä on seurauksena lisääntyvä kuvan käsittelyssä käytetyn tietokoneen muisitin ja tehon tarve. Ongelmaksi tulee myös digitaalisten kuvien siirtäminen verkossa. Suuret tiedostot hidastavat tiedonsiirtoverkostoa ja tukkivat siirtotiet. Valokuvan digitalisoinnissa on yleisesti päädytty resoluutioon 72dpi (pikseliä tuumalla) kuvan esittämiseen verkossa ja painotuotteissa 150 - 300 dpi. Sävyjen esittämisessä käytetään yleisesti 8 bittiä kutakin spektrin pääväriä (punainen, vihreä, sininen) kohti. Tämä riittää useimpien ihmisen näkemien värien esittämiseen. Perinteisessä värivalokuvassa on enemmän informaatiota.

Digitaalisoinnissa siis kuvan tarkkuutta ja sävyjen määrää vähennetään. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä , että digitaalinen media ei pystyisi toistamaan samaa kuin perinteinen analoginen  media. Tosiasiassa digitaalinen media pystyy toistamaan jopa tarkemmin kuin ihmisen aistit kykenevät havainnoimaan. Kuva pystytään digitalisoimaan skannerilla suuremmalla tarkkuudella kuin filmi pystyy toistamaan. Tieteellisessä - esim. lääketieteellisessä kuvauksessa digitaalisen mediaa hyödynnetään informaation saamiseksi ihmisen aistien ulkopuolisista ilmiöistä.

Digitalisoinnissa todellisuus jaetaan siis osiin. Tätä pidetään yleisesti erottavana tekijänä kun digitaalista mediaa verrataan perinteisiin analogisiin medioihin. Manovich lainaa Roland Barthesia, joka toteaa, että myös kieli jakaa todellisuuden osiin. Esimerkiksi värien esittäminen kielen keinoin on paljon rajoitetumpaa, kuin valokuvassa. Myöskään perinteinen valokuva ei ole täysin analoginen, kun sitä suurentaa se koostuu rakeista. Painotuotteessa kuvan rasteripisteet on helposti havaittavissa. Jopa elokuvan illuusio koostuu erillisistä kuvista ja tv:n kuva lomitetuista juovista. Analogisen äänen tallennuksessakin rajana on tallennusmedian aiheuttama kohina, josta digitalisoinnilla voidaan päästään eroon.

2. Modulaarinen rakenne

Kirjapainojen tuotantotapa on aina ollut modulaarinen. Teksti ja kuvat on valmistettu eri prosesseissa, mutta yhdistetty lopulta painossa. Painotaloilla olikin hyvät valmiudet ensimmäisinä hyödyntää digitaalisoinnin etuja. Ladonta ja tekstinkäsittely olivat ensimmäisiä tietokoneita hyödyntäviä teollisia sovellutuksia. Suomessa tietokoneet tulivat ladontaan 1970-luvulla. Aluksi kuvat tuotettiin vielä graafisin kameroin. Modulaarisen tuotantotavan ansiosta oli helppo yhdistää uutta ja perinteistä tekniikkaa jopa Gutenbergin keksimässä kohopainossa. Jo1980-luvulla skannerit valtasivat painotalot ja painopinnan valmistus muuttui kokonaan digitaaliseksi.

Manovich kutsuu uutta mediaa fraktaaliseksi, koska eri mediaobjekteilla on on oma rakenteensa riippumatta missä niitä käytetään. Kuvat, äänet, muodot, muutokset ja teksti esiintyvät mediaobjekteina pikseleinä, voxeleina, polygoneina, skripteinä ja  ascii-koodina. Näistä kootaan suurempia kokonaisuuksia, mutta osat ovat mukana erillisinä elementteinä. Hyvä esimerkki tästä on Internetsivut, jotka koostuvat erilaisista elementeistä. Modulaarisuus tekee mahdolliseksi helpon muokattavuuden ja päivityksen.

Digitaalisen valokuvankin rakenne on modulaarinen. Kuvankäsittelyohjelmassa  huomaamme helposti tämän rakenteen. Kuvasta on pikseleitten ja sävyjen lisäksi erotettavissa mm. värisävyt, värikylläisyys ja kirkkaus omina kanavinaan. Kuvaan voidaan lisätä erillisiä tasoja ja maskeja. Kuvia voidaan helposti yhdistellä keskenään. Myös eri grafiikkamuotoja, kuten verktori- ja pikseligrafiikkaa voidaan yhdistellä ja kuvaan liittää vaikkapa ääntä tai paikantamistietoja.

3. Automaatio

Digitaalisten aineistojen numeerinen koodaus ja modulaarisuus tekevät helpoksi monenlaiset automaattiset toiminnot. Digitaalisten kameroitten erot perustuvat paljolti niiden kuvausohjelmiin rakennettuun automaatioon. Esimerkiksi uusimmat 8 miljoonan pikselin kamerat käyttävät samaa Sonyn valmistamaa kuvatunnistinta. Kameroiden erot näkyvät siinä automatiikassa kuinka hyvin ne tuottavat valmiin kuvan. Ammattilaiskameroitten kuvat voidaan tallentaa myös ns. raakamuodossa, jolloin kameran kuvakennon tuottamaa alkuperäistä informaatiota voidaan käsitellä lähes muokkaamattomana kuvankäsittelyohjelmassa. Kuvankäsittelyohjelmat sisältävät automaattisia toimintoja ja käyttäjän määrittelemiä esiasetuksia kuten värinhallintaa ja erilaisia valmiita suodattimia erikoistehosteisiin tai tavallisimpiin kuvan säätöihin. Vaikkapa panoramakuvia voidaan koota automaattisesti erillisistä otoksista.

4. Versioituminen

Vaikka digitalisoituminen antaa mahdollisuuden tehdä identtisiä kopioita, tavallisempaa on tehdä samasta aineistosta useampia versioita erilaisiin tarkoituksiin. Kirjapaino aloitti mekaanisen kopioimisen jo 1400-luvulla tuottamalla identtisiä kopioita raamatusta. Valokuva toi mukaan optisen valokemiallisen kopioinnin, jolla “luonto voitiin kopioida paperille” .  Elokuva kopioi elämää ja äänisylinteri ääntä. Vanhat mediatkaan eivät rajoittuneet kopioimiseen. Erilaiset trikkikuvat syntyivät valokuvauksen alkuaikoina vahingossa tehdystä kaksoisvalotuksesta. Päälekkäisvalotusta hyödynnettiin yleisesti jo1800-luvun puolessa välissä mm. taidevalokuvissa ja postikorteissa (Ades 1996, s 7). Valokuvista ja elokuvista on perinteisesti tehty erilaisia versioita optisesti ja photomekaanisesti. Värikuvasta saatettiin tehdä painoa varten mustavalokoinen. Valokuvia ja jopa elokuvia värjättiin käsin. Elokuvasta tehdään edelleen myös perinteisin menetelmin eri kieliversioita tai laajakangas ja televisioversioita. Digitaalinen aineiston käsittely on kuitenkin helpottanut ja automatisoinut tätä prosessia.

Mainostoimistot ovat jo ennen digitalisointia hyödyntäneet valokuvan versioitavuutta. Esimerkiksi mainoskuva, joka on julkaistu eri lehdissä, ulokomainoksissa ja liikennevälineissä on muokattu sopivaksi kunkin mainosvälineen ehdoilla.   Nykyaikainen valokuvaliikkeiden minilaboratorio – kuvanvalmistuslaitteisto digitalisoi kaikki perinteiselle filmille kuvatut valokuvat – vaikka yksinkertaisempaa olisi tehdä fimistä optisesti tavalliset “kymppikuvat”.

Digitaalisoinnin etuna on nopea ja helppo versioituvuus. Kuvan kokoa on helppo muttaa vaikka kesken rullan. Samalla voidaan tuottaa asiakkaalle ilman lisävaivaa digitaaliset kuvat cd:lle. Minilaboratoriot voivat kemiallista prosessia vaihtamatta tuottaa kuvia myös diasta tai mustavalko originaalista. Myös digitaalikameroiden kuvista saadaan korkealuokkaisia “aitoja” hyvin säilyviä ja edullisia valokuvia suoraan ilman negatiivifilmiä. Valokuviin voidaan helposti liittää tekstiä ja grafiikkaa ja tuottaa näin vaikkapa henkilökohtaisia yksilöllisiä onnittelukortteja ilman lisäkustannuksia, jos kuvankäsittelyn vaivautuu tekemään omassa kotikoneessa. Digitaalisen tiedoston voi helposti lähettää kehitykseen myös sähköpostitse tai internetselaimella.

Manovich mukaan uusimedia hyödyntää tietokantoja toisin perinteiset mediat. Ulkoasun ja rakenteen erottaminen tekee versioituvuuden tietokantojen avulla helpoksi:

1)    Mediaelementit sijaitsevat yhteisessä mediatietokannassa, josta niitä on helppo hyödyntää erilaisiin tarkoituksiin. Tietiokannasta on tullut uutta mediaa perinteisestä mediasta erottava kulttuurillnen muoto. Esimerkiksi digitaalisuus tekee helpoksi löytää kuvat erityisistä kuvatietokannoista, joissa on automatisoitu kuvien etsintää mm. kuva-aihetta esittelevän metatekstin avulla.
2)    Versioituvuus erottaa sisällön käyttöliittymästä ja ulkoasusta. Erilaisiin välineisiin voidaan tuottaa erilaisia kuvia. Kännykkään voidaan toimittaa pieniä kuvia ja lyhyitä tekstejä ja laajakaistaliittymissä samaan aineistoon voidaan liittää jopa elävää kuvaa.
3)    Informaation käyttäjän tiedot voidaan automaattisesti profiloida niin, että tietokannalla on esimerkiksi esitietoa siitä millaiset kuvat kvan etsijää on aiemmissa hauissa kiinnostaneet. Nyt vaidaan tarjota automaattisesti esimerkisi samaan aiheeseen liittyviä kuvia.
4)    Tietokanta voi tarjota vaihtoehtoisia aineistoja, joista valitsemalla voidaan esimerkiksi sulkea  sulkea pois vaihtoehdot, joista käyttäjä ei ole kiinnostunut. Tämä on haarautuvaa vuorovaikutusta, jossa käyttäjälle tarjotaan valintamahdollisuuksia ja riippuen valinnoista edetään lopulliseen tavoitteeseen. Tässä tapauksessa ohjelma käyttää hyväkseen tietoa käyttäjän tekemistä tietoisista valinnoista. Tärkeää ei ole missä tieto sijaitsee, vaan käyttäjän toiveiden toteutuminen.
5)    Hypermedia tarjoaa uuden media rakenteen, joka muistuttaa haaroittuvaa interaktiivisuutta. Tietokannat ovat rakenteeltaan hierarkisia, joten myös tiedonhaku tapahtuu koekielisenä hakemistohierarkian mukaan. Hypermedia kätkee hierakian käyttäjältä ja näennäisesti mahdollistaa suoran haun tietokanna eri haaroista. Suraamalla linkkejä käyttäjä löytää haluamansa tiedon yhtälailla kuin hakiessaan tietoa internetistä. Hypermedia linkit yhdistävät yhtälailla erilaisia tiedostomuotoja – niin kuvaa kuin ääntäkin. Tekstilinkkejä kutsutaan hypertekstiksi.
6)    Tietokannat tekevät tiedon päivittämisen helpoksi. Jatkuvasti uutta tietoa tarjoavat internet sivut perustuvat tietokantoihin. Tällöin sivujen ulkoasu säilyy samana vain sisältö muuttuu. Internetin uutisivustot hyödyntävät tätä tekniikkaa. Näitä sivuja kutsutaan dynaamisiksi.
Dynaamisilla sivuilla on määrätty paikka esimerkiksi tekstille, kuville ja nettivideoille. Kun sisältö päivitetään tietokanntaan, aineisto korvautuu uudella aineistolla automaattisesti. Dynaamiset sivut ovat tehneet internetin sivuista päiväperhosia. Seuraavana päivänä edellisen päivän aineistoa saattaa olla vaikea löytää ellei kävijä ole tallentanut dokumenttia itselleen.
7)    Versiointiin ja muunneltavuuteen liitty myös skaalautuvuus. Sama materiaali voidaan tuottaa eri kokoisina versioina. Skaalautuvuudesta voidaan käyttää karttametaforaa. Riippuen mittakaavasta saamme erilaisen kuvan samasta kohteesta. Skaalautuvuutta käytetään mm. multimedian esittämiseen verkossa. Tällöin tietokannassa on valmiita versioita samasta ohjelmasta, joista joko automaattisesti tai manuaalisesti käyttäjä voi valita verkkoyhteyksiinsä sopivan tiedoston. Elokuvia ja ääntä voidaan lähettää myös mediavirtana, jolloin ohjelma on seurattavissa jo ennenkuin se on kokonaan lataunut tietokoneeseen. Digitaaliset valokuvat imestyvät näytölle aluksi karkeampina ja lopulta terävöityneenä, jolloi kuva on nopeammin katsottavissa hitaammillakin yhteyksillä.

5 Koodaus

Valokuvauksen opettajan kehoitan opiskelijoitani aina ennen ennen kuin alkavat käsitellä kuviaan tietokoneella miettimään ilman tietokonetta, mitä aikovat kuvalleen tehdä. Neuvoani kuitenkin harvoin noudatetaan. Useimmin otetaan käyttöön tietokoneen valmiit suodattimet ja tehosteet. Lopputulos näyttääkin tietokoneella koodatulta.

Tietokoneille media-aineisto on dataa. Graafinen käyttöliitymä esittää tuota dataa meille helposti ymmärrettävässä muodossa ikoneina, teksteinä, kuvina ja ääninä. Todellisuudessa tietokone käsittelee kaikkea aineistoa datana. Tietokoneelle kuva on yhtälaista dataa kuin äänikin. Vaikka tietokone on ihmisen tekele, sen sisäinen logiikka ei vastaa ihmiskulttuurin tapaa toimia. Inhimillistä epävarmuutta koitetaan mm hypermediassa ja robotiikassa simuloida ns. sumealla logiikalla. 

Koska uusi media tuotetaan tietokoneiden avulla tietokoneen sisäinen logiikka ei voi olla vaikuttamatta sillä tehtyihin tuotteisiin. Tietokoneen käyttöliittymä perustuu perinteisiin konventioihin. Piirustusohjelmissa kynä-ikoni esittää piirustustyökalua. Pikseligrafiikka näyttää melkein käsin piirretyltä jollei kuvaa suurenneta niin, että pikselit näkyvät. Vektorigrafiikkaohjelmassa kuvaa voi suurentaa. Pikselit eivät tule näkyviin, mutta tuotettu viiva on epäinhimillisen täydellistä.

Koodaus tarkoittaa viestin kääntämistä toiseen muotoon. Perinteisen median muutaminen uuden median käyttöön vaatii koodausta. Koodaus tekee mediasta ohjelmoitavan. Ilmiasultaan digitaalinen valokuva on vaikea erottaa perinteisestä valokuvasta. Uuden median näkökulmasta digitaalinen valokuva poikkeaa  perinteisestä valokuvasta.  Tiedonkäsittelyssä se merkitsee vain tietokoneen käyttämää dataa siinä kuin teksti tai ääni. Ulkonaisesti tietokone voi toimia kuin Jacuardin kutomakone tuottaen kuvia, mutta sen sisuksissa on kuitenkin Babbagen analyyttinen kone. Uuusi media saattaa näyttää tavalliselta medialta, mutta se on vain pintaa.

Manovichin mukaan uusi media aloittaa uuden vaiheen mediateoriassa. Sen lähtökohdat ovat Harrold Innisin ja Marchall McLuhanin 1950 ja 1960 luvun kirjoituksissa. Ymmärtääksemme uuden median logiikkaa meidän pitää suunnatya katseemme tiedonkäsittelytieteeseen. Sieltä löytyy uudet termit, kategoriat, käsitteet ja toiminnot jotka ovat ominaisia medialle josta on tullut ohjelmoitavaa. Mediatutkimuksesta tulee tietokoneohjelmatutkimusta ja mediateoriat muuttuvat tietokoneohjelmia koskeviksi teorioiksi. Koodauksen periaate on ohjelmoinrtiteorian alkua (Manovich 2001).

Vaikka digitaalisuus on tehnyt mekaanisen monistamisen helpoksi, digitaalisuutta hyödynnetäänkin varsinkin mediatutteiden personoinnissa. Käyttäjän tarpeet voidaan huomioida monella tavalla ja helposti tehdä yksilöllisiä tuotteita massatutannon sijasta.

Varsinkin digitaalisessa valokuvauksessa kuvan muokkauksesta on tullut ihan tavallisen tietokoneen käyttäjän huvia. Monet tekevät tietokoneella omat yksilölliset kutsukorttinsa lastenjuhliin. Sukulaisille lähetetään itse tehtyjä onnittelukortteja ja juhlapäivien tervehdyksiä niin tavallisessa postissa kuin sähköpostissa. Samalla on mennyt usko kuvan ikonisuuteen ja todistusarvoon.

Valokuvaa ei enää hyväksytä todisteena todellisuudesta, vaan kuvaan suhtaudutaan jopa skeptisesti. Tässä mielessä valokuva ei ole enää valokuva. Uusi media käyttää vanhaa mediaa uudella tekniikalla. Se luo samalla uuden tavan viestiä ja viestittää. Tätä ilmentää hyvin digitaalinen valokuvaus  on muuttanut tavan kuvata ja katsoa valokuvaa.

Kameraa ei enää tähdätä etsimestä, vaan kuva sommitellaan kameran näytölle. Valokuvan katsominen paperikuvasta on vähentynyt. Yhä useammin kuvaa katsotaan tietokoneen tai kännykän näytöltä. Kuvaa ei enää säilytetä albumeissa tai kenkälaatikoissa vaan tietokoneen kovalevyllä tai CD-levykkeillä. Kuva lähetetään yhä useammin sähköpostissa, tai pannaan esille verkkosivuille yhtälailla ystävien kuin ventovieraiden ihailtavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Palaamme asiaan ja julkaisemme komenttisi.