TRANSLATE

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Onko sinulla kännykkämasennus?

Kännykkäriippuvuudesta kännykkämasennukseen. 

Puhelimen jatkuva näprääminen on lukuisten erilaisten uhkakuvien kohteena. Illinoisin yliopistossa on tutkittu voiko addiktio älylaitteeseen johtaa lopulta masennukseen.

Tutkimusta vetänyt psykologian professori Alejandro Lleras muistuttaa, että uutta teknologiaa on aina pelätty, on kyseessä sitten ollut televisio, pelikonsoli, tietokone tai älypuhelin. Nyt tehdyn tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, onko älypuhelimiin kohdistuvilla peloilla minkäänlaista katetta todellisessa elämässä.

Lleras tutki yhdessä opiskelija Tayana Panovan kanssa yli 300 yliopisto-opiskelijaa. Heiltä kysyttiin esimerkiksi internetin käytöstä, opiskelumenestyksestä ja koetusta mielenterveyden tilasta. Itsensä nettiaddikteiksi määritelleiden ryhmässä havaittiin huomattavasti enemmän taipumusta masennukseen ja ahdistukseen.  Suoraa linkkiä älypuhelimen käyttämisen ja mielenterveysongelmien välillä ei kuitenkaan ollut. Masennusta ei nimittäin esiintynyt, mikäli puhelinta käytettiin paljon, mutta sen rooli oli olla tylsyydentappaja.
Klikkaa lisätietoa!

Jatkotutkimuksessa testattiin ihmisten käyttäytymistä stressaavissa tilanteissa. Toiselle koeryhmälle annettiin testiin mukaan älypuhelin, ja toiselle ei. Puhelinta mukanaan pitäneessä ryhmässä stressin vaikutukset olivat huomattavasti pienemmät kuin puhelittomilla.

Jatkotutkimuksia aiheesta tarvitaan, mutta asiasta kertoneen Sciencebeta-sivustn mukaan professori Lleras uskaltaa todeta jo näillä näytöillä, että puhelimen käyttöä sinällään ei tule pelätä.


http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/johtaako-alypuhelinriippuvuus-masennukseen-6310835

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Palaamme asiaan ja julkaisemme komenttisi.