TRANSLATE

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pitääkö rasisteja ja natseja kuulla mediassa?

HS Viikon puheenaihe
Pitääkö rasisteja ja natseja kuulla mediassa?
Rasistien kuulemisesta mediassa on taitettu peistä viime aikoina yhä
enemmän

Rasistien kuulemisesta mediassa on taitettu peistä viime aikoina yhä
enemmän, viimeksi tällä viikolla Ylen A2-keskusteluillan yhteydessä.
Pitääkö avoimen rasististen ja syrjivien liikkeiden saada
tasavertainen ääni muiden joukossa?
Merja Ylä-Anttila, MTV:n uutisten vastaava päätoimittaja:

"Meillä ei voi olla yhteiskunnassa tahoja, joilla on pysyvä
porttikielto mediaan. Avointa puhumisen valtakirjaa ei kuitenkaan pidä
myöntää. Rasisteja täytyy haastaa ja kyseenalaistaa. Pitää myös olla
tarkkana, ettei esiin tule laittomuuksia, esimerkiksi kiihotusta
kansanryhmää vastaan. Sitä kohtaan pitää olla nollatoleranssi.
Sellaisen levittäminen ei ole kunniaksi kenellekään."
Jarkko Tontti, kirjailija, OTT:i

"Journalistin pitää pistää tiukoilla kysymyksillä lujille jokainen,
jolle mediatilaa annetaan. Etenkin, jos kuullaan äärimielipiteen
esittäjää. Rikosoikeudellinen rangaistavuus liittyy konkreettiseen
tekoon. Ihmisen asennoitumisesta, elämäntavasta tai
persoonallisuudesta ei rangaista. Periaate on hyvä muistaa
mediassakin. Ketään ei voi etukäteen arvioida vain sillä perusteella,
että hän kuuluu johonkin ryhmään vaan ennen kaikkea hänen omien
tekemistensä ja sanomistensa perusteella."
Oula Silvennoinen, historioitsija ja yksi Fasistit Suomessa -teoksen
kirjoittajista:

"Suomessa uskotaan keskusteluun, ja julkisuutta tarjotaan siksi
edelleen herkästi erilaisille viharyhmille. Radikaalijärjestöjen oma
tavoite on kuitenkin toinen: epävarmuuden, paniikin ja viime kädessä
väkivallan lietsonta. He osaavat käyttää saamaansa julkisuutta
hyväkseen, ja osaavat tarvittaessa kätkeä radikaalit tavoitteensa. Se
ei tee heistä keskustelijoita. Keskustelua kannattaa käydä vain niiden
kanssa, jotka ovat osoittaneet haluavansa etsiä ratkaisuja puhumalla,
ei vihakampanjoilla ja väkivallalla. Median ei pidä tarjota
julkisuutta toimijoille, joilla ei ole aikomustakaan keskusteluun.
Sama kuin yrittäisi väitellä MV-lehden tai Magneettimedian kanssa."

http://www.hs.fi/paivanlehti/05032016/a1457066332529

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Palaamme asiaan ja julkaisemme komenttisi.